Turkiseläinrehun uranuurtaja

nyko

pälsdjursfoder

Nyko - Turkistarhaajien tuntema ja tunnustama

 

Ab Nyko Oy perustettiin vuonna 1965, ja se on näin ollen Suomen vanhimpia turkisalan rehuntuottajia. Paikalliset turkistarhaajat ovat yrityksen koko toiminnan ajan muodostaneet vankan omistajapohjan, mikä tarjoaa tukevan ponnahduslaudan pitkäjänteiselle toiminnalle.

Turkisrehun eri tuottajat ymmärsivät 1970-luvulla yhteistyön merkityksen paremman kokonaistaloudellisen tuloksen saavuttamiseksi. Sitä varten perustettiin v. 1979 yhteinen destruktiolaitos nimellä Ab Nykarleby Minkfood. Yrityksen nimi on sittemmin muuttunut Feora Oy:ksi. Feora Oy kuuluu Nyko –konserniin.

Koko turkisala kärsi 1980-luvun lopussa voimakkaasta taantumasta, josta seurasi rakennemuutoksia alan joka portaaseen. Useat tuotantolaitokset yhdistyivät tai lopettivat toimintansa. Me selvisimme kriisistä entistä vahvempina ja saimme sen ansiosta paljon uusia asiakkaita. Ostrocenter Oy perustettiin v. 1990, jotta yhtiöryhmän olisi tulevaisuudessa helpompi selvitä suhdanneheilahtelujen vaikutuksista. Ostrocenter Oy myy rautatavara-, rakennus- ja vapaa-ajantuotteita, ja se käy myös laajaa maatalouskauppaa tarhatuotteet erikoisalanaan. Ostrocenter Oy on Nyko Oy:n täysin omistama tytäryhtiö.

Mittavia investointeja nykyajan tekniikkaan

Olemme 1990- ja 2000-luvuilla jatkuvasti panostaneet nykyajan tekniikkaan toimintamme kaikilla osa-alueilla. Näiden investointien ansiosta olemme saavuttaneet parhaan mahdollisen tuotantotehon ja täyttäneet ympäristöviranomaisten asettamat vaatimukset.

Granlunds Farmtillbehör Ab liitettiin Nyko –konserniin v. 2004. Yritys valmistaa pääasiassa häkkejä ja muita turkisalan tarvikkeita. Turkiseläinten häkkien kokoa säätelevän lainsäädännön muututtua häkkien valmistusmäärät kasvoivat voimakkaasti vuosina 2010–2011.

Yhteistyö Ab Prior Oy:n kanssa käynnistyi v. 2008, mikä lisäsi tuotantomääriä huomattavasti ja laajensi jakelualuetta Kalajokilaaksoon.

Ympäristöystävällinen biopolttoaine

Feora Oy käynnisti v. 2010 ympäristöystävällisen, eläinrasvasta valmistetun biopolttoaineen tuotannon laajan ja ainutlaatuisen tuotekehitystyön jälkeen. Biopolttoaine sopii hyvin kiinteistöjen ja laitosten lämmitysöljyksi sekä dieselmoottoreilla käyvien ajoneuvojen ja koneiden polttoaineeksi.

Korsnäs Frys Oy yhdistyi Nyko Oy:hyn v. 2011. Nyko vahvisti fuusiolla markkinajohtajan asemaansa turkisrehun valmistajana Närpiöstä Kalajoelle ulottuvalla alueella.